SAARISELÄN TUNTUREILLA
Autojuna on jälleen siirtänyt meidät maailmasta toiseen, arjesta paratiisikeinon päähän Rovaniemen rautatieasemalle. Tunnelma asemalla on kutkuttavan odottava, mitähän uusi tuttavuus Saariselkä tuo tullessaan.
Sydän hypähtää joka kerta kun pohjoista kohden ajaessa ensimmäiset tunturihuiput piirtyvät horisonttiin. Matkalla vietämme jälleen leppoisan hetken ystävien luona. Ivalossa viimehetken ostokset ja Kultahipun lounas. Nokka kääntyy nyt Ivalosta kohti Rajajooseppia. Rajajoosepissa hetkellistä epätietoisuutta oikeasta reitistä, mutta yllättäen osuimme suoraan Luttojoen rantaan riippusillan parkkipaikalle. Vaatteiden vaihto sujuu ripeästi ja syödään vielä loput tuore-eväät.
Olemme Venäjän ja Suomen rajavyöhykkeellä. Ainakin tietää mihin on eksynyt jos tulee raidallisia tolppia vastaan :)
Tästä alkaa kansallispuisto
Perässä tullaan !
Silta näyttää aika hurjalta, eipä olla moisia siltoja ennen ylitetty. Vähän jänskättää ja varmuuden vuoksi menen yksin sillalle ja mies jättää reilun välin. Silta huojuu hiukan, mutta tuntuu turvalliselta. Välittömästi sillan jälkeen käännytään joen rantaan, huono valinta. Kiertämäjoki laskee Luttoon varsin vuolaana ja syvänä uomana. Takaisin polkutielle ja uusi suunnitelma. Niin, meillähän ei ole mitään selkeää suunnitelmaa, kunhan isoille tuntureille päästään. Löytyykin kohta josta päästään Kiertämäjoen yli. Polviin asti oli vettä. Joen toisella puolella kohtaammekin jo ensimmäiset retkeilijät. Kaksi vanhempaa miestä ja nuorimies. Vanhempi mies oli kaatunut jokeen ja kuivattelivat tulilla vaatteita. Käytettiin sitten hyväksi valmiit tulet ja evästeltiin.
Tarkoitus oli leiriytyä lähimmälle luvalliselle tulipaikalle, mutta pieni soma niemeke kutsui houkuttelevasti. Paikalla oli tulipaikka ja tasainen teltanpaikka, joten emme kuitenkaan tärvelleet luonnontilaista paikkaa. Leiristä näkyi vielä Luton siltakin. Jokiuomassa uiskenteli jokin lintu, paljon valkoista kyljissä, mikähän se mahtoi olla sukujaan ? Kellon olimme jo "kadottaneet" mutta taidettiin nukkua kellon ympäri.
Tunturikoti ja maastoravintola.
Oli suvannossa elämääkin, lintu ymmärsi kadota heti kun näki minut kameran kanssa.
Kun kerran olimme lähteneet Luttojoen vartta seurailemaan, niin päädyimme tavoittelemaan Jyrkkävaaran kämppää. Luttojoki vaihtui Suomuksi, ihailimme komeita könkäitä ja evästelimme luvallisilla tulipaikoilla. Puita oli vaihtelevasti, täällä puuta varmaan kuluu melkoisesti.
Suomukönkään tulipaikka
Upeasti veistelty taideteos vartioi tulipaikkaa.
Harrimukan jälkeen käännyimme seuraamaan Pahaojaa. Välillä polku katosi ja eteen tuli suo jota ei kannattanut ylittää, kait siitä kevätvesien jälkeen pääsikin yli, mutta me etsimme kuivemman kulkukeinon. Eli, vähän suuntaa kompassilla ja menoksi. Polkukin taas löytyi ja vastaantulijoita Jyrkkävaarasta.
Jyrkkävaaran kämpälle saavuttiin pienessä tihkusateessa. Teltan pystytimme lähistölle ja iltaruoka tehtiin kämpällä. Kämpässä oli mukava pariskunta pienen koiran kanssa. Ilta kuluikin mukavasti retkikokemuksia vaihdellessa parin kuksallisen kera.
Jyrkkävaaran autio/varaustupa, mies kaivelee evästä rinkasta katoksen suojassa.
Aamulla pieni arpominen, mennäkkö jo täällä Muorravaarakasta yli, vai vasta Muorramutkan kahluupaikasta. Päädyttiin Muorrakanmutkaan. Polku kulki hienon männikköisen tunturin ja suon välissä. Korvasieniä oli polun reunoilla runsaasti, mutta tyydyin ryöppäämisurakan sijaan vain kuvaamaan.
Näitä riitti polun varrella runsaasti.