Uusi aamu jälleen. Ensin on noustava läheiselle mäelle, siellä päätämme lähdemmekö suoraan yli länteen, vai joudummeko kiertämään hiukan jotta pääsemme jänkän yli.
Rinteessä törmäsimme nurin olevaan rekeen. Vieressä oli kirves ja pressun sisältä pursusi poron karvoja, ei huvittanut penkoa tarkemmin.
Vielä vilkaisu taaksepäin. Sinne jäävät Roavvevarri , Moresveit, sekä Pulmankijoen männiköt. Me otamme suunnan länteen, Njohkalia, Andovarria ja Luovvosta. Ja jos hyvin kulkee, niin ylitetään vielä Njuohkarggu ja porokylän liepeille jälleen yöksi.
Keskellä karua maisemaa kasvoi tämä uskomattoman vanha mänty. Sekin oli jo saanut poikasia ympärilleen. Toivottavasti kukaan ei sitä hakkaa nuotioonsa !
Andodvärrin jälkeen laskeuduimme Kalddosjohkan laaksoon.
Joki oli vehreän laakson keskellä, kullerot ym. kukkivat lehdossa. Myös itikat asustivat siellä. Joten ylitimme joen joutuisasti heti kun löytyi pari kaatunutta puunoksaa joen yllä. Tosin siitä meni jalka läpi, mutta kuivin jaloin silti päästiin yli. Harmi kun sinne ei voinut jäädä ihailemaan, vaan oli noustava ylös avoimelle paikalle pitämään ruokataukoa.
Joki oli monella mutkalla ja välillä oli erikoisia tasanteita. Karua on ! Seuraavaksi Luovosvarria kohti. Emme nousseet aivan Luovoksen päälle vaan kaarroimme pohjoisen puolelta loivempia rinteitä pitkin. Näkymät oli silti upeat. Missähän ne kuvat mahtaa olla? Pihistelin hiukan viimeisiä akkuja näköjään.
Luovosjohkassa oli onneksi vesi jo aika matalalla, yli päästiin kenkiä riisumatta helposti. Taas saatiin pullot täyteen kylmää raikasta tunturikuoharia :) Seuraavaksi on reipas nousu Njuohkarggulle. Siellä meidän pitäisi tavoittaa parisuhdeurakin taas. Olisimme voineet suunnata myös pohjoiseen, mutta Lovttajohkan ylitys arvelutti, kartan mukaan voisi olla liian syvä. Ja toisaalta keli oli jo aika ikävä, kylmä vastatuuli tuntui koko kropassa. Parempi suunnata porokylään ja uraa pitkin Johkapirtille.
Nousu oli tosiaan melkoinen, mutta rinkka oli jo suht kevyt ja reisissä riitti papua. Tunturin päällä kadotimme toisemme hetkeksi, Tapsa nousi kohti kivikasaa, luullen siellä menevän uran. Minä laskin alemmas ja olinkin hetimiten uralla. Hetken aikaa olin hermona kun ukkoo ei kuulu ei näy, olisiko hän lähtenyt laskemaan alas väärään suuntaan. Molemmat puhelimet olivat kätevästi Tapsan selässä, hänellä ei ollut karttaa tai kompassia. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin riisua rinkka selästä ja jäädä huitomaan kirkkaan keltaista takkia mahdollisimman avoimelle paikalle. Tunnistin jo pelon hiipivän puseroon. Miten hemmetissä minä hänet tavoitan??? Ilman rinkkaa juoksee nopeasti, mutta tuolla ylhäällä voi pysyä piilossa kumpareitten kätkössä kuulematta huutoakaan. Hetken päästä kuitenkin tuttu hahmo ilmestyy rinteeseen. Pyörii ja lähtee uraa takaisinpäin!!!! mie huidon takin kanssa ja huudan minkä keuhkoista lähtee. Vihdoin hän huomaa minut ja lähtee tulemaan alas, HUOKAUS ! Arvannette, että pieni palaveri pidetään nyt ! Siis EI lähdetä pois näköetäisyydeltä MISSÄÄN TILANTEESSA!
No, kaikki hyvin ja jatkamme matkaa, ohitamme porokylän ja keli huononee edelleen, tuulee yhä tiukemmin. Tarkoitus oli mennä samalle pikkujärvelle, mutta kylästä lähdemmekin eri uralle. Geinnodatojohkan kohdalla päätämme jäädä leiriin. Vettäkin jo vihmoo tuulen mukana. Löydettiin onneksi suojaisa paikka parin kumpareen suojasta. Nopsaan teltta pystyyn ja tiukasti maakiilat maahan. Ruoka maistui taas niiiiiin hyvältä, latasin annokseen mahdollisimman paljon energiaa, eli aurajuustoa ja paahdettua sipulia jne.
Ensin ei sitä edes huomattu, mutta kun nousin teltan vierestä kumpareen päälle, niin siellä olikin soma pieni tunturijärvi. Hassu tunne kun teltan katto oli vedenpinnan tasolla.
Lammella uiskenteli luultavasti tunnistettu Mustalintupari.
Yöllä teltan kattoon ropisee vettä, tuuli riepottaa teltan kattoa vaikka olemme suojaisassa paikassa. Silti uni voittaa taas. Huomenna tallustamme uraa pitkin Johkapirtille. Aamulla on edelleen kurja ilma, ei millään viitsisi nousta lämpimästä pussista. Päätämmekin odotella josko keli muuttuisi parempaan suuntaan. Mitään ihmettä ei tapahdu, joten eikun ulos teltasta ja vaatetta päälle, käytännössä melkein kaikki mitä löytyy.
Suuntaamme uran varteen ja lähdemme tallustamaan vastatuuleen. Ei silti hassumpi ilma, sade on kuitenkin mennyt menojaan ja on mukava kulkea. Geinnodakjärven kohdalla huomaan kaksi pientä hahmoa liikkuvan kaukana järven takana. Joku on menossa tai tulossa, eivät kuitenkaan tavoita enään meitä.
Illansuussa olimme takaisin Johkapirtillä, aika väsyneitä oltiin. Reissu jäi hiukan aiottua lyhyemmäksi. En ollut ehkä ihan parhaassa kunnossa, juuri ennen lomaa alkanut lenssu ja yskä paranivat vasta täällä reissun aikana. Takana oli muutama viikko rankkaa pihanrakennusta, tonneittain kiviä, soraa, multaa jne. Mutta hyvä fiilis silti, että päästiin tänne taas.
Seuraavana päivänä oli jo taas voimaolo, keräsimme maapuuta, Tapsa sahasi niitä sopivan kokoisiksi. Katselimme kuinka maisema muuttui päivän mittaan, välillä ripsotteli vettä. Porotokka kulki talon ohitse aamuin illoin. Seuraavana päivänä taas lisää maapuuta toiselta suunnalta, hauskaa puuhaa.
Hei, ollaan kaverukset Mortti ja Vertti, kukas sinä siellä ikkunan takana olet?
Äiskä ja mie vähän popsitaan heinää täältä puron varresta. Enkö olekin nätti :)
Nyt ollaan levätty ja nautittu tästä ihanasta piilopirtistä, valtavan suuri kiitos Maria ja Jukka kun saimme olla täällä! Seuraavaksi lähdemme tekemään pienen lenkin Norjan puolelle, autolla siis.