Aamutohinoissa meinasi unohtua kuva leiristä. Tapsa näkyy olevan joella täyttämässä vesipulloja. Ylitämme uran ja lähdemme kohti Vuomme Kalddojärveä. Nurkan takana huomaan tuulen kääntyneen pohjoiseen, eli jälleen vastatuuli, nyt pohjoisesta. Ilma viileni aika nopeasti, itseasiassa nyt on sopiva lämpötila kulkea.
Vuobme Kalddojärvi näkyy, aurinko paistaa ja on hyvä kulkea. Nyt ei törmätä uraan vähään aikaan. Ura on toki kätevä ja helppo kuljettava kun ei tarvitse karttaa ja kompassia seurata, mutta ura sitoo ja rajoittaa ikävästi. Omilla teillä on helpompi hengittää ja nauttia ympäröivästä luonnosta, nähdä oikeesti kaikki. Järven rannalle on merkitty kammi, mietitään hetki ja päätetään poiketa kylään.
Kalddojärven kammi oli lukittu, edes ikkunasta ei näkynyt kunnolla, vain pöytään pystyyn isketty komea puukko. Oliko jätetty ikäänkuin viestiksi, elä tunkeudu tänne ! Länsirantaa myötäili vuoroin hiekkatievat ja pienet suot. Järven täytyy olla erityisen kalaisa, jälkiä kalastajista oli paljon.
Järven pohjoispäässä oli hieno kannas jonka toisella puolen oli hiekkaranta. Kannaksen toisella puolen pari pientä lampea täynnä kalanpoikasia. Tässä on hyvä pitää taukoa, itse asiassa söimme aamupuurot vasta nyt. Aamulla oli maistunut vain kahvi ja näkkäri. Tästä olisi ollut hyvä mennä vaikka uimaan, vaan laiskuus iski ja tyydyimme vain ihailemaan paikkaa.
Vastarannalla oli kota. Lähdetäänkö katsomaan...no, jätetään tällä kertaa, matkaa olisi ollut joitain kilometrejä pois suunnitellulta suunnalta. Olimme siis menossa kohti suomen pohjoisinta männikköä Pulmankijoen laaksoon. Maasto oli välillä todella karua, kivistä ja pelkkiä pystyyn kuolleita koivunrunkoja. Mittarimato on täälläkin tehnyt tuhojaan. Ei huvita edes ottaa kuvia tästä kohtaa. Suuntaamme kohti Männikköä, Askasjoen länsipuolelle pitää osua. Moresvein rinteitä kohti.
Männiköt näkyvät jo, samoin Tsuomasvärri kauempana idässä :) Harmi, en näköjään kuvannut sitä ollenkaan.
Upea kelovanhus seisoi ylpeänä, hän on tehtävänsä täyttänyt. Ympärillä uusi sukupolvi kurkotteli jo taivasta vihreillä oksillaan.
Jos on männyt erikoisessa paikassa, niin yllättävää oli myös rotkossa kasvava haavikko ! Mutta niitä männiköitähän meidän piti...
Siellähän ne ! Kuljimme läpi mäntymetsän, tosin emme ehkä osuneet ihan parhaaseen kohtaan, mutta lähelle ainakin. Aika yllättävä tumma väriläiskä keskellä karua tundramaisemaa.
Polku joka ei vienyt mihinkään, porojen tai hirvien reitti lienee. Kuljimme pitkin poikin metsää, Tässä kohtaa oli lähinnä pientä mäntyä, olisiko isot puut olleet sittenkin vielä alempana?. Itikkaa alkoi olla jo liikaa, samoin nälkä vaivasi. Alkoi olla jo hiukan tukalaa kun energiat hupenivat kokoajan. Nopeita sokereita ei enää ollut varastossa juurikaan. Niitä piti vielä säästää seuraavillekin päiville. Oli vaan lähdettävä nouseen paljakkaa kohti. Melkoisen reuhtomisen jälkeen pääsemme puurajan yläpuolelle ja leiripaikka löytyy pienen lammen rannalta. Eikä yhtään liian aikaisin. Nopeasti teltta pystyyn ja ruoka porisemaan.
Ilta-aurinko värjäsi maiseman kullanhohtoiseksi, voimat palautuivat kun saatiin leiri pystyyn ja ruokaa iso kattilallinen. Takana jälleen liian pitkä päivä ja liikaa rynnimistä, höh.
Ilta oli taikaa, lammella uiskenteli kuikkapari, ujostelivat...kaksi väsynyttä reissaajaa kuunteli vielä hetken kuikan huutoa ja nukahtivat....