Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Olinko nukkunut yöllä, en muista, vain joen kohinan ja linnun sirkutuksen muistan. Kello on jostain syystä aina noin 11.15 kun lähdetään matkaan. Jahkailin vielä joen ylitystä, mutta päädyimme paarustamaan ylös Bierferjohkan ylittävälle sillalle.
Oikastiin kuitenkin vähän sillalle mennessä, polku olisi kiertänyt turhan kaukaa. Taiteiltiin joen reunalla lumessa. Vesi näytti kylmältä, ja varmasti myös oli sitä !
Sillan jälkeen laskeuduttiin varaustuvan lähistölle, siellä oli joku seinustalla istumassa, nostan kohteliaasti kättä, mies heiluttaa takaisin. Me jatkamme matkaa ohi kämpän kohti The kivikkoa. Ja nyt, nyt sitten kimppuun hyökkää itikat, kele%¤& ei tässä nyt ruveta myrkkyjä tai verkkotakkeja virittämään, eikun eteenpäin ja kiiruusti, lohkare lohkareelta. Alkumatkasta tulee vastaan pelastus, pitkokset ! sillä hetkellä pitkokset tuntuvat äärimmäisen ihanilta ja tervetulleilta. Valitettavasti urakka on vielä kesken, ja kiitorata loppuu puoliväliin. Siinä kohtaa on kiveä vasten laitettu koivuista risti. Ei kai tässä ole kukaan kuollut? Jälkikäteen toki ketuttaa, että moiset ihmisen rakennelmat on sinne pykätty. Toki olemme kyllä ottaneet ilolla vastaan sillat vuolaiden jokien ylityksissä. Voi tätä ihmisen mieltä....
Kun The kivikko on ylitetty, tulee vastaan paratiisi, tätä olen odottanut, tähän voisin jäädä asumaan. No, ei jäädä asumaan, hyvä kun edes pieni tauko ja rinkka pois selästä.
No, ei tämä kuva nyt oikein tee oikeutta paikalle.
Putous kuvattu liian kaukaa, mutta hieno se on :)
Polku kulkee pitkin Vuomakasjoen rantoja. Joki on leveä ja matala tällä kohtaa, suosittu kalastuspaikka. Vielä ei ole kalastajia, ei juuri muitakaan kulkijoita.
Tauolla osuu silmiin jotain oudon vihreää, ei voi olla totta ! MÄNTY ! Miten ihmeessä se on voinut tänne juurtua? Ei se ole suuren suuri, juuri polven yläpuolelle, mutta ikää sillä lienee. Sitkeä sissi on, käpyjäkin näyttää tekevän. Onko tässä sadan vuoden päästä sankka männikkö? Jos ilmasto lämpenee, niin paljon mahdollista.
Vuomakosken reunalla kulkee polku jossa vaijeri. Mutta siellä oli kohta jossa oli lunta, ja reuna hiukan romahtanut, näin kertoi mies luontotuvalla. Minä en halua lähteä taiteilemaan lumen yli, vaan nousemme polulta ylös tasanteelle ja ohitamme kosken turvallisesti. Muistelemme, että edellisellä kerralla oli enemmän vettä koskessa. Olisi kyllä luullut, että tähän aikaan olisi sulamisvettä ollut runsaammin juuri tuossa kohtaa.
Kuva samasta paikasta 2003. Kesä-heinäkuun vaihteessa on jo paljon vihreämpää, lumet lähes sulaneet.
Kohta olemmekin jo Vuomakasjärven päässä josta joki alkaa. Siltaa pitkin yli ja sitten olikin jo aika etsiä tuulensuojainen paikka lounastauolle. Hetken pyörittyämme isoja kiviä ympäri, saatiin keitin hyvään suojaisaan koloon. Nyt ilma taas tuntui aika kolkolta, tuuli kävi pohjoisesta. Kun olin solmimassa kenkiäni, huomasin pusikossa jotain kiiltävää, kas, joku on pudottanut linkkuveitsen. Sveitsiläistä laatua, otan talteen. Jatkamme matkaa, Vuomakasjärven rannalla on nimismiehen toimisto ja mökki, joku kuljeskelee pihamaalla. Punainen takki, nainen luullakseni, ei liene itse nimismies.
Aika rankkaa polkua tästä eteenpäin, kiveä ja nousua kokoajan. Vihdoin maasto helpottuu ja olemme Pitsuskönkäällä. Jokitöyrään toisella puolen lumilipassa on jälkiä, huh, aika reunalla ovat kulkeneet jotkut rohkeat.
Se kuuluisa Pitsusköngäs, korkeutta 17m.
Könkään päällä. Taustan huiput lienee Pitsusjunni ja Govddosgaissi.
Loppumatka Pitsuksen kämpälle tuntuu pitkältä, järven tultua näkyviin on vielä 2h matkaa jäljellä. Tupa näkyy, mutta ei lähesty ollenkaan :( vielä vähän ennen tupaa on syvä joki ylitettävänä. Noustaan hetki yläjuoksulle päin, mutta joki ei muutu miksikään. Eli, vaihdetaanko ylityskengät vai mitä? Ei kun sadelahkeet jalkaan ja remmeillä tiukasti nilkan ympäriltä kiinni. Vaikka vettä on polveen asti, systeemi pitää :)
Kämpälle päästään ja siellä on nuoripari rappusilla. Olivat samat jotka nähtiin nimismiehen pihamaalla. Varautuvan puolella oli pariskunta myös. Hiukan harmitti, että nytkö sitä väkeä sitten alkaa olla. Varaustuvan mies on sama joka töykeästi ohitti meidät luontotuvalla kun odotettiin vuoroamme. En välittänyt tehdä enempää tuttavuutta. Nuoripari osoittautui erittäin mukaviksi, juteltiin pitkästi kunnes he lähtivät etsimään telttapaikkaa lähempää Haltia. Joten, päädyimme jäämään kämppään yöksi, taas. Tuuli oli navakkaa, joten välttelimme teltan pystytystä.
Hiukan huvittuneina seurasimme kun seinän takana yritettiin saada kaminaan valkeeta, ei oikein onnistunut. Meillä oli lettukestit ja mukavaa, pienet tulet tehtiin kaminaan , pesällisellä kämppä oli jo mukavan lämmin ja kuiva. Oli kuitenkin aika kylmää, järvi jäässä ja tuuli pohjoisesta, toivottavasti naapurissakin silti tarjettiin. Hetken pähkäiltyämme tajuamme, että seuraava päivä on juhannusaatto. Hyvä päivä nousta Haltille. Tiedossa oli, että lunta on paljon, ja hanki kantaa vain aamulla aikaisin. Kämppäkirjan mukaan joku oli käynyt huipulla 6,5 tunnissa. Vaikutti hiukan utopistiselta.