Aamusta on vielä raaka keli, mittari näyttää nollaa. Yöllä on käynyt pakkasen puolella. Eli ei mitään kiirettä taipaleelle, vaan rauhallinen aamiainen ja ikkunasta toljottelua. Hetken päästä ikkunan ohi lentää jotain, räntää vaakatasossa ??? aivan oikein, räntää ja rakeita :D Ei ehkä lähetä ihan vielä....
Kämpissä yöpymisessä on puolensa, varsinkin kun ei ole muita asukkaita. Mutta mie en osaa nukkua, kamat leviää ympäriinsä, taipaleelle lähtö kestää kun on siivottava vielä lattiat, pöydät, tuotava puita tupaan. Ja eniten ärsyttää se, että aina siivoan muitten sotkuja, ei anna luonto periksi vaan jättää sikseen.
Aurinko nousee ja keli paranee, päästään matkaan. Eikä tunnu niin kylmältä kuin kuviteltiin. Jatketaan tolppapolkua kohti Meekonlaaksoa.
Guonjarjohka leviää maastoon, tuosta pääsisi helposti yli. Horisontissa lienee Siettivaara ja Jollanoaivi.
Siktakurra halkaisee Kahlperusvaarat. Tuolla olisi se kammi, mutta ei lähdetä katsomaan, kuvien perusteella ei mikään kaunistus.
Että joku on viitsinyt tehdä näin sopivan lepokiven, kiitos jääkausi. Raekuurokin pyyhkäisi ohi pienen matkan päästä, mutta meille paistoi aurinko. Joen ylitys oli hiukan haastava, piti sauvalla rikkoa lumi/jääkerrosta jotta näki mihin kohtaan uskalsi jalkansa laskea. Polvia myöten taisin mulahtaa, mutta kengät eivät sadelahkeen alla kastuneet. Toinen samanmoinen ylitys, mutta jälleen ilman haavereita.
Ensin luulin näkeväni kapustarinnan, mutta lähempi tarkastelu paljastikin tämän suikkapään Kesäkurpit, eikun Keräkurmitsaksi.
Guonjarin ja Meekon väli on melko tylsä väli. Kunnes Meekonpahta ja Saivaara tulevat näkyviin.
Jokiuoma ylitettiin henkeä pidätellen, onneksi hanki kantoi kohtuullisesti. Mentiin jonkun jälkiä pitkin, oli olevinaan turvallista. Eihän tuossa toki mitään syvää jokea ollut, muistaakseni. Eikä mitään isompaa hätää vaikka hanki olisikin pettänyt.
Maan sisästä pulputti raikasta vettä.
Uuvana avaa hohtavan valkoiset kukkansa lapin lyhyeen kesään.
Skadja-, Vene-, Sai, Jogas- ja Porojärvi, Meekon laakson järvet hohtavat kilpaa sinitaivaan kanssa, Saivaara nököttää tästä kulmasta kuin äiti maan nänni...hih.
Laskeudumme alas autiotuvalle, porot laiduntaa läheisellä heinikolla. Jäädäänkö tähän, vai jatketaanko matkaa? Päätämme jäädä koska kämppä on tyhjä. Ilta on vielä nuori, ruoan jälkeen puuhastelemme omiamme, mie laukon porojen perässä kameran kanssa.
Annjaloangi ilta-auringossa. Koivuissa ei ole täällä laaksossakaan vielä lehtiä.
Sammaleissa on jo itiöt, ja osa vaivaiskoivuista on lehdessä.
Vaadin ja vasa olivat uteliaita, tulivat aivan kämpän lähelle. Mutta kun huomasivat kameran, lähtivät liukkasti takaisin tokkaansa.
Meekon autiotupa oli remontoitu aivan uuteen uskoon sitten viime näkemän. Valoa ja avaruutta riitti, ikkunat molempiin suuntiin takasivat taas valoisan yön. Joo, laiskuus ja tyhjä siisti kämppä veivät voiton.
Sateenkaaren tuolla puolen....ei ole aarre, vaan järkyttävä kivikko joka pitää huomenna ylittää. Tuosta voisi yrittää joen yli aamulla, se oikaisee ainakin kilometrin. Mittailen pitkin iltaa joen syvyyttä ja virtauksia. Mättäiden taakse vaan ei näe, eli ei mitään käsitystä mitä siellä on.
Parempi mennä nukkumaan ja päättää aamulla.