Taas mietitään, että mihin suuntaan lähdettäis, kohti rajaa ja Kiertämäjärvelle joka hylättiin alkumatkassa, tai, toisaalta, Paratiisikurukin olisi hienoa nähdä kokonaan myös kurun pohjalta käsin. Siispä kaarreojaa myötäilevää polkua pitkin takaisin Tiuhtelmakuruun ja Muorravaarakkaan.
Lienee Kaarreojaa matkalla takaisin Muorravaarakan kämpälle.
Eli kolmas yö samassa paikassa. Ilma ei ole järin ihmeellinen, sumun ja tihkusateen sekaista. Noustaan tuttua polkua Pirunportille. Lumi on sulanut yllättävän paljon parin aurinkoisemman päivän jälkeen, joten lähdemme kiipeämään portin läpi. Aikamoista louhikkoa paikoitellen, välillä hyvää kantavaa hankea.
Pirunportin helppo osuus, taustalla häivähdys Muorravaarakanjokea ja Anterit, taitaa Reututunturitkin näkyä oikealla.
Portin jälkeen noustaan Ukselmakurun reunaa ylös satulaan. Rinteessä on laaja lumikenttä jonka yli kannattaa oikaista. Näyttää olevan jonkun saappaan jäljet hangessa, eli eiköhän tästä ole turvallista kulkea. Pudotus kuruun olisi kyllä pitkä ja ikävä. Tallustan jälkiä myöden ja ihmettelen jäljen muotoa, kynnenjälkikö muka ? Pienemmät jäljet näkyy kulkeva yläpuolella. Karhu !huolehtivainen emo on kulkenut pentunsa kanssa ja jättänyt jälkensä hankeen. Iso Vau ! Näin hienoa juttuahan ei kannata kuvata....
Laskeudutaan jyrkkää rinnettä alas Paratiisikuruun, kuvaan putousta ja kukkia, ihanan rauhallista ja hiljaista, vain putouksen pauhu taustalla. Nautiskellaan kurussa pitkään, syödään, ihastellaan katajaketoa ja sen väleissä puikkelehtivaa nimetöntä puroa.
Putous.
Kurun pohjalla sininen kukkaketo
Katajaketo
Ilta hämärtyy ja vettä alkaa sadella kun tallustetaan polkua pitkin kohti Sarviojaa. Housut ehtii kastua eikä kannata vaihtaa, sadetakki vaan niskaan ja kohti kämppää. Kämppää lähestyttäessä on taas sekalaisia polunpätkiä ja ihmetellään, mistähän sitä taas pistäis mennä. Lopulta osutaan Sarviojan rantaan ja yli pääsee melko helposti. Kämppä on hämärä ja pienen oloinen, mutta tyhjä. Päädytään majoittumaan kämppään jotta saadaan vaatteet kuivattua, teltanpystytys vesisateessa ei houkuttanut. Kämpästä vie ison tilan nurkassa seisova luonnonkivitakka. Laitetaan tulet kuitenkin vieressä olevaan kaminaan, sillä saadaan nopeasti lämmintä, ja kämpän kosteus kuivahtaa. Kuten aina kämpillä, nukuin huonosti, tuskin ollenkaan. Siksi ei juurikaan kämpissä yövytä. Ja sekin häiritsee, kun pitää olla hiukan varuillaan jos tulee muita. No, ei tullut, hyvä niin. Lueskelin kynttilänvalossa kämppäkirjaa, kas, tuttuja on ollut kämpällä edellisenä yönä, Ruska koirineen.
Sarviojan autio/varaustupa. Joissain tiedoissa Sorvusoja.
Aamulla sattui taas tutunoloinen tapahtuma. Mies oli ollut vajan nurkalla aamupissillä ja tuli kämppään, ota kamera, vajan alla nukkuu kettu ! Nappaan kameran pöydältä ja hiivin ulos, mies näyttää vajan alla nukkuvaa punaturkkista otusta. Hiivin varovasti lähemmäksi, tästä on pakko saada kuva ! Jopas repolainen nukkuu sikeästi, onko se sairas ? Ei ole, se on kuollut. Kettu oli kömpinyt vajan alle piiloon kuolemaan. Kettuja on täällä kuulemma myrkytetty ja tapettu. Tuntuu pahalta, mutta ymmärrän syyn, kettu on peto joka syö maassa pesivien lintujen munia ja poikasia.
Ei lähde karkuun.
Aamulla jälleen pähkäilyä, lähteäkö Kaarnepäälle vai jokivartta maantiekuruun. Ilma oli suhruinen, joten maisemista ei kannata haaveilla., olisi mukava nähdä Sudenpesäkin kun siitä olen lukenut. Kammi on hieno, sitä voisi joskus vuokrata. Istuskellaan hetkeksi huilaamaan kammin edustalle.
Sarviojalta polku nousee Kaarnepään eteläisen harjanteen päälle ja laskee alas kohti Sotavaaranojaa. Polku haarautuu ja pitää taas päättää jatkosta. Mennäkkö jokivartta Sotavaaranojan sillalle ja tulipaikalle, vai Maantiekurua Suomulle. Sade tuntuu tulleen jäädäkseen, ilmanala tuntuu myös kylmenevän, tuuli on kääntynyt pohjoiseen. Päädymme suuntaamaan kohti lähtömaisemia. Voidaanhan sitten pyöriä lähimaastossa jos ilmat paranee. Maantiekurun tulipaikalla on isompi porukka menossa Sarviojan kämpälle. Kävipä meillä tuuri, ei osuttu samaan aikaan. Tallustetaan hiljakseen polkua ja ihaillaan pulputtavia pohjalähteitä lammessa, rentukat kukkii.
Rentukat kukkii lähteen reunalla.
Aina kun siltä tuntuu, istahdamme mättäälle huilimaan. Siinä istuessamme polkua pitkin tulee nuorimies joka jo aiemmin tavattiin Muorravaarakan kämpällä. Hän on palaamassa autolle joka on Aittajärven kahluupaikan parkkipaikalla. Hän tarjoaa meille loppuja eväitään, ruisleipää, metukkaa, juustoa. Jovain kelpasi eväät, tuore ruisleipä on aivan taivaallista yli viikon näkkileivän mutustelun jälkeen. Hetken rupateltuaan mies jatkaa matkaa ja me jäämme istumaan ruisleipää ahmien. Oivalsin juuri jotain huvittavaa, näinhän voisi onnistua pitkäkin reissu ilman järkyttävän painavaa eväsreppua. Voisi tasaisin väliajoin poiketa näille poluille jotka ovat lähellä parkkipaikkoja. Porukka mieluusti keventää rinkkansa ylimääräisistä eväistä. Istuisimme kuin linnunpojat suu auki polun varressa. Ajatusleikkiähän tuo, kyllä meillä evästä riitti vielä moneksi päiväksi.
Maantiekurunoja loppuu Suomujoen varteen Aittajärven kohdalla. Helanderin kämpänrauniot lepää suojan alla Helanderin kotajärven rannalla. Tutkitaan hetki ympäristöä ja jatketaan kahlaamolle. Aika leviä ja vuolas ylityspaikka näin keväällä. Miten ihmeessä tuosta on tultu koirien kanssa yli, ihmettelemme. Telttapaikka pitäisi löytää, vettä rihmoo ja ilta viilenee. Ihan virallinen paikka oli kait jossain, mutta me päädyimme epäviralliseen tuulensuojaisaan notkelmaan. Tulia ei toki tehty, se ei ole luvallista tuolla alueella muualla kuin virallisella tulipaikalla. Koko yön ripotteli vettä, jatkuen aamun ja lähes koko päivän. Suomujärven tulipaikalla vasta tehtiin aamiainen.
Suomujärven tulipaikka
Suomujärvien ja Kotajärven välissä kulkee kapea korkea harjanne, välissä on syvä ja vuolas salmi josta ei tällä hetkellä pääse yli.
Seuraava ylitys on kohdassa jossa Muorravaarakanjoki laskee Suomuun. Karttaan on merkitty kahluupaikka. Paikanpäällä meitä odottaa ylittämättömän vuolas ja syvä joki haaroineen. Suunnitelman muutos, jospa kuljetaankin jokivartta Jyrkkävaaraan ja ylitetään joki siellä mistä alkumatkasta jo suunniteltiin. Mies ei lämmennyt ajatukselle vaan palattiin lähemmäksi haarautuvaa jokisuuta. Oli vain riisuttava kengät ja housut, lähdettävä ylittämään haara kerrallaan. Pari ekaa oli vielä suht helppoja, mutta jalat oli jo kylmästä kankeat. Viimeinen ja levein ylitys jännitti jo vähän , jopa pelotti. Lopussa vielä syveni voimakkaasti, mutta pakko oli vaan mennä yli ennen kuin jalat ovat tyystin tunnottomat. Huokaus, onneksi oli reissun viimeinen haastava ylitys. Ilma kylmeni ja sade vaihtoi suuntaa, nyt satoi jo pohjoisesta etelään, eli vaakasuunnassa.
Harrimukan laavu Suomun vastarannalla.
Luonnon kauneutta.
Pidimme vain pakolliset tauot ja kävelimme Luttojoen sillalle asti. Tuuli keinutti siltaa, mutta lämmin auto tällä kelillä sai jalat kipittämään reippaasti yli ja autoon lämmittelemään.
Tallessa oli, vaikka vähän jännitti jättää näin lähelle naapurin rajaa.
Sade taukosi hetkeksi, mutta tielle päästyämme tuli jo kylmää kyytiä taivaan täydeltä. Hieno reissu jälleen, säät oli mitä oli, mutta saimme nauttia lukuisista ihanista hetkistä Saariselän ylhäisillä tuntureilla. Polkuja pitkin kulkeminen on aina erilaista kuin poluttomassa erämaassa haahuilu. Paljon tuli nähtyä, mutta paljon näkemätöntä ja kokematonta erämaata jäi vielä odottamaan kulkijoitaan. Isoimmat tunteet säilytän omassa sydämessäni, niitä on vaikea jakaa. Päiviä ja matkoja ei laskettu, vain läsnäololla oli merkitystä. Toivottavasti nautit kuitenkin kertomuksesta ja sait ehkä kipinän lähteä tutkimaan tuota laajaa kansallispuistoa tarunhohtoisine tuntureineen ja kuruineen, nyt jo edesmenneen kulkijan ja erämaan tulkitsijan Kullervo Kemppisen maisemiin.
Uskolliset matkakumppanit.
Tuire ja Tapio