Muutama päivä Muotkassa
Auto on purettu Sulaojan lähistölle Destian kiviaineskasojen viereen. Kasojen takaa lähtee kätevästi ajoura tunturiin. Ura vie suoraan Karigasjoen ylityspaikkaan. Ennen jokea on paljon hiekkakuolpunoita, aivan kuin Yyterissä.
Vain muutama päivä aikaa, kuinka kauas ehdittäisiin ? Karigasjoen rantatöyräälle jäädään yöksi, vaikka valoa olisi riittänyt kulkea hyvinkin pitkään. Tuntui kuitenkin hyvältä aloittaa reissu rauhallisesti, tuumaillaan tilannetta. Joen ylityspaikalla nähtiin reissun ainoat ihmiset, pariskunta ja koirien kanssa kulkevat pari naista.
Kumpi voittaa lopulta, metsä vai hiekka ?
Tässä on hyvä jättää ura, koivikkoinen rinne on kuin paratiisi. Sateen jälkeen paistaa, ihan kohta. Napakka pohjoistuuli antaa lisävoimia nousuun. Koivikossa linnut laulaa, viehättävä sekakuoro jossa järripeippo ryystää, käki kukkuu, ja kaikki pienet visertäjät laulaa melodiaa.
Tuolta alkaa parhaat kulkumaat, paljakka.
Karigasniemen Ailigas, sielläkin ollaan joskus kuljettu.
Tätä avaruutta ja hiljaisuutta on odotettu koko vuosi. Kaikkien lähtöpäivän kommellusten jälkeen voi vihdoin antautua tälle maisemalle.
Kuuluu tuttu vihellys, kapustarinta toivottaa meidät tervetulleeksi. Oikeasti se on huolissaan, ettei kukaan vain löydä pesää.
Pohjoisen kylmä tuuli puhalteli, joten piti löytää suojaisa kuru jossa teltta pysyy paikallaan. Tuolla se on, pieni vihreä piste.
Yleensä tähän aikaan kevättä on vasta hiirenkorvia, jos niitäkään. Mutta täällä tunturikoivussa on kunnon lehti. Outo tapa kasvaa maata myöden.
Yöllä heräsimme ensin riekon riekkumiseen ja sateenropinaan. Kurkkasin ulos, ja maa oli lähes valkoinen! Rakeita tuli taivaan täydeltä. Aamulla vesipullo oli jäähileessä. Olisihan se ollut hauskaa jos maa olisi ollut vielä aamulla valkoinen.
Änkyräkataja Rassejohoaivin rinteellä.
Maastosta ja ääntelystä päätellen tämä on kiiruna. Hetken antoi seurailla kameran kanssa perässä.
Miksi porot pissii aina kun ne näkee ihmisiä ? säikähdyksestä vai ? Mutta nuo vasat ovat tavattoman somia ja uteliaita.
Jonossa mars !
Rassejohkan uomasta löytyi sopiva leiriytymispaikka. Noi rievut olisi voinut kyllä piilottaa ennen kuvaamista.
Lapinkuusio
Punakko kukkii jokitörmällä.
Yksinäinen kullero
Kurjenkanervan viehkeyttä
Pajun vaatimaton kukinto
Ryhmäkuvassa kurjenkanerva, suokukka, ruohokanukka, metsätähti, kissankäpälä, riekonmarja ja jotain heinää.
Jotain kukkia tässäkin ;)
Hiekkakasaa kerrakseen, lienee ketun pesäkolo. Aukkoja oli useampi, muut eivät näin näkyviä.
Tämä vänkyrä ei suostu kuolemaan, vaan kasvattaa edelleen vihreitä tupsuja. Ollaan jossain Jullaajan latvoilla.
Laskeudutaan kohti Nirvajoenlaaksoa.
Nirvejohkan yli päästiin helposti läheltä tätä koskea. Lounastauolle mitä hienoin paikka. Tosin ilman lämmettyä alkoi myös itikat kiusata.
Skoahppagasoaivin koillispuolella oli pieniä lampia vierivieressä. Tähän on pakko jäädä yöksi, on niin hieno paikka. Oikeassa alakulmassa surullinen tapaus.
Särkynyt unelma,
ei lennä tämä lintunen. Pesärosvo on käynyt.
Aseteltiin teltta tarkasti tuulen mukaan, vaan tuulipa yltyi ja kääntyi. Melkoista lepatusta aamutunneille asti.
Paju ja sen kuvajainen.
Näkymä teltasta kohti Duolba Jeageloaivia. Tummat pilvet heittävät vettä ohi mennessään, aurinko tulee esiin pohjoiselle taivaalle. Yöllä, noin 1.30 nousin ylös, ulkona oli aivan uskomaton näky. Aurinko paistoi kirkkaasti matalalta paikaltaan, koko tunturi kylpi uskomattomissa väreissä. Onko tämä unta? Hetken mietin, pitäisikö hakea kamera. Mutta jokin pisti hanttiin. Tätä taianomaista näkyä ei voi rikkoa kuvaamalla, tallennan sen syvimpään muistini sopukkaan.
Unessako
tämäkin....
Sateenkaaren pää.
Tupasvillat heiluvat tuulessa.
Dramatiikkaa, lapintiira tuli päälle, ei siinä ehtinyt tarkennella.
Tuolla jossain kulkee postipolku Karigasniemestä Tirroon.
Tunturirinteen tuulessa heilui metsätähti, kurkotti kohti aurinkoa.
Hilla
kukkii.
Tauon paikka. Jeageloajavri on aika iso, ja ilmeisesti kalaisa koska rannalla oli tulipaikkoja.
Matkatuliainenkin löytyi tunturipaljakasta. Hiukan leveä ja painava tuo oli, ja otti kiinni koivikoissa, mutta pysyi matkassa.
Ollaan palattu ajouralle, riekko opasti hetken aikaa, ja katosi taas tapansa mukaan koivikkoon juuri kun olin saamassa parempaa kuvaa.
Onko tämä vilukko, kukki jokitörmällä yksinään.
Joko te nyt lähdette, näin pian ?
Minäkin tästä, hyvää kotimatkaa, ja nähdään taas.
Tuntui haikealta jättää paljakka näin lyhyen reissun jälkeen. Hyvä ratkaisu oli jäädä pyörimään lähistölle, eikä yrittää suorittaa mahdollisimman pitkälle ulottuvaa vaellusta. Nautittiin joutilaasta kulkemisesta, tehtiin leiri kun löytyi nätti paikka koivikosta, kurusta, puronvarresta tai tunturijärven partaalta.
Kohta saa jo suunnitella seuraavaa reissua, lähes paras asia tässä harrastuksessa.
Tuire ja Tapio