Tämän kesän reissukohteeksi oli valittu jo hyvissä ajoin uusi kohde, Lemmenjoen erämaa-alueet.
Kesäkuun puolivälissä alkoi kesälomat, ja heti matkaan. Rovaniemellä oltiin yötä, josta matka Angeliin kesti kyläilyineen koko päivän. Illansuussa olimme vihdoin Angelissa. En tiedä mitä oikein odotin tuolta kylältä, mutta mitään kylää siellä ei kyllä ollut. Muutama talo, erään talon portilla kyltti joka kertoi kalastuslupien myynnistä. Kartassa näyttäisi olevan leirintäalue, no sellaista ei löydy. Kurvattiin lopulta rohkeasti yhden talon pihaan kysymään tarkemmin sopivaa paikkaa autolle. Hetken pyörittyämme pihamaalla kurvaa isäntä mönkijällä pihaan, oli ollut puuhommissa. Saimme neuvon ajaa jokivarteen lähelle erotusaitaa. Joku muukin oli sinne autonsa jättänyt, lienevät vaelluksella tai kalassa. Pitkästi ei sen illan aikana kuljettu, kunhan päästiin tarpeeksi kauas sivistyksestä, ja nätti leiripaikka jokivarresta löytyi. Sinirinta toivotti meidät tervetulleeksi mailleen. Tortillat paistellaan nuotiolla illalliseksi, kun ovat painavaa ja pilaantuvaa ruokaa. Ensimmäinen yö oli levoton, mutta niinhän se on aina, pitää päästä syvemmälle erämaahan jotta mieli rauhoittuu.
Tenojoki ilta-auringossa
Tenolainen lohivene
Ennen Lauravaaroille suuntaamista käymme vielä Porttikönkään kuohuja ihailemassa. Jälkeenpäin luin, että paikalla on joskus ollut kämppäkin, nyt emme osanneet edes jäänteitä katsella sillä silmällä. Porttikönkään jälkeen keinottelimme poroaidan toiselle puolen. Maasto oli metsäistä rytikköä, ei mitään näkymää tuntureille. Olisi pitänyt vain luottaa kompassisuuntaan, mutta ei, hetkellinen turhautuminen sai avaamaan gepsin. Virhe ! Siitä ei ollut mitään muuta kuin haittaa. Kartat ja gepsi kun ovat eri koordinaateilla. Toki sen tiesin, ja olin laskenut kuinka paljon se heittää itä/länsi, tai etelä/pohjoissuunnassa. Mutta nyt kuljettiin sitten väärille pikkujärville. Lounastauolle ne olivat toki somat, mutta vesi oli hiukan soista ja seisovaa. Suora reitti oli mennyt mutkalle. Päivän aikana osumme monelle vanhalle maatuneelle poronraadolle, karhunläjiä on yhtenään. Hieman se nostaa jännitettä kun maastossa ei näe kovin pitkälle. Toivottavasti ei yllätetä emokarhua pentujen kanssa.
Illan tullen kuitenkin päästään suon keskellä olevalle mukavalle kumpareelle Rovajoen varteen . Läjistä päätellen paikka oli jonkun karhun takapihaa. Tervaspuita oli runsaasti, joten tein kunnon tulet. Hyvin syttyi puut, ja yhtäkkiä tuli alkoi levitä mättäitä myöten yhä leveämmälle. Hetki siinä meni, että saatiin tuli hallintaan ja vielä yöksi kokonaan sammuksiin. Vatsa täynnä hyvä ruokaa, nokipannukahvit jälkiruokana, mitäpä muuta tarvitaan. Lintujen konserttia kuunnellessa uni valtasi väsyneen kulkijan. Aatoksissa oli jo seuraavan päivän Lauravaarojen avarat maisemat.
Nousujohteinen maasto tuntui hiukan tottumattomassa kropassa, mutta hyvin jaksettiin vielä painavasta rinkasta huolimatta. Maasto helpottui sitä mukaan kun noustiin ylös tunturiin. Voi sitä tunnetta kun päästiin puurajan yläpuolelle ja koko maisema avautui Stuorrabogoaiville ja Lemmenjoen tuntureille. Ei Maria tätä maisemaa turhaan hehkuttanut :)
Lauravaaralta koti Lemmenjoen tuntureita
Täydellistä telttapaikkaa haeskeltiin jonkin aikaa, ja juuri sopivasti saatiin teltta pystyyn kun alkoi hiukan ripsiä vettä. Sadepisarat ropisivat teltan kattoon, kuunneltiin radiota ja uinahdettiin onnelliseen uneen. Oli tarkoitus herätä aamulla ajoissa, mutta unta riittikin yllättävän pitkään. Vaan mitäpä sen väliä, valoahan täällä riittää yötä päivää.
Aamuinen sade maalasi sateenkaaren Norjan puolelle
Tuonne ollaan matkalla, Stuorrabogoaiville, sade menee jo menojaan kaukana
Seuraava tunturi on Suorrabogoaivi. Välillä on laskeuduttava alas tunturien väliin. Vettä ei ollut hetkeen, joten jouduimme laskeutumaan alas kohti Inarinjokea, vai onko se tällä kohtaa jo Kietsimää...mutta rinnettä laskeuduttaessa korviin kantautuikin puron solinaa. Tässäpä ihastuttava lounaspaikka, näköala Norjan puolelle yli Kietsimäjoen, aurinko paistaa ja jääkylmä purovesi sammuttaa janon. Näköjään kaikki purot eivät ole kartassa, ja kaikki kartassa olevat purot eivät ole olemassa, se tuli tällä reissulla taas huomattua.
Silmäys taakse
Stuorrabohkilla oli taas edessä poroaidan alitus. Suon laidassa Ruskosuohaukka suoritti hiljaisen tyylikkään ylilennon, vau, ja kiitos :)
Päivään mahtui nousua ja laskua, upeita maisemia silmänkantamattomiin. Taas tuli huomattua, että avotunturi on sitä ominta kulkumaata, vaikka valoisat väljät tunturikoivikot ja männikötkin ovat kauniita. Stuorrabogoaiville, puurajan yläpuolelle tehtiin asento hienon päivän päätteeksi. Kun oli syöty ja hetki huilattu, lähdettiin nousemaan huipulle. Täällä ei ahista, keuhkot täyttyvät tuulenraikkaasta ilmasta, silmät saavat ruokaa yllinkyllin. Kiirunat kipittävät pitkin kivikkoa naristen mennessään. Aurinko koskettaa hetken horisontin rajaa, mutta kääntyy takaisin nousuun kohti uutta päivää. Laskeudumme hiljakseen teltalle ja käymme vielä iltapesulla pienellä lammikolla. Iltalukemisena kartta huomiselle matkapäivälle.
Matkalla Stuorrabogoaivin huipulle
Huipulla oli muitakin :)
Piilokuva, missä teltta ?
Roavvoaiville ei nousta, mutta puurajassa kulkiessamme saamme seurata kotkan liitelyä tunturin laella. Se on liian kaukana laajakulmapokkarini kuvattavaksi, tallennan näkymän vain omaan mieleeni. Roavvin ja Jäkäläpään satulassa törmätään yhtäkkiä selkeään polkuun. Onneksi täällä näkee sen kulkevan sinne minne mekin. Yhtä nopeasti kun polku ilmestyi, se myös loppui Jäkäläpään juurelle. Hyvä niin.
Iltaa myöden leväperäisen suunnistuksen ansiosta löydämme ihastuttavan leiripaikan. Nyt päästiin peseytymäänkin kunnolla pitkästä aikaa. Kerta kaikkiaan hieno pikkujärvi, mäntyvanhukset kaartuivat molemmilla rannoilla veden ylle kuin peilikuvina. Iltaa myöten alkoi sade. Suunniteltiin seuraavaksi päiväksi lepopäivää. Ja niinhän se meni seuraava päivä sadetta pidellessä ja kylkeä käännellessä. Hyvään aikaan tuli sadepäivä. Tosin, seuraavaksi yöksi sade yltyi rajuksi tuuleksi. Teltta sai kyytiä, mutta kesti hyvin myrskyn. Isompi huoli oli isoista puista, jos ne kaatuvat teltan päälle, niin siellä ollaan lopullisessa lepopaikassa.
Pieni paratiisijärvi
Vaan myrskyn jälkeen paistaa taas aurinko :) helppoa kangasmaastoa on ilo kulkea. Tänään pitäisi lähteä kohti Postijoenlatvoja. Jänkää, soita ja rämeitä riittää, sekä viehkoja vihreitä lehtoja, todella vaihtelevaa maastoa.
Suo-orvokki
Rentukka
Utelias kuukkeliparvi tulee tervehtimään, mutta ei tarpeeksi lähelle jotta olisi saanut kunnollisia kuvia.
Lounaalla lammen rannalla, aurinkoa ja hyvää elämää
Ohitettiin omituinen bumerangin muotoinen järvi. Järvi jatkuu kulman taakse.
Kukas se siellä ? Ensi kesänä olet luultavasti upea perhonen
Ei huolittu mukaan, liian pitkä matka vielä edessä.
Joen ylitys jossa kengät hörppäsi vettä. Pieni arviointivirhe veden korkeudesta, mutta tulipa haisevat sukat vaihdettua välillä puhtaisiin. Kartalla näkyi houkutteleva jono pitkulaisia lampia, sinne olisi tarkoitus päästä yöksi. Kartalla tämä päivä näyttää todella lyhyeltä, mutta eihän tänne olla tultu kilometrejä laukkomaan, vaan nauttimaan erämaan äänistä ja väreistä. Lampien seutu näytti täydelliseltä leiripaikalta, tasaista maastoa yllin kyllin. Mutta kun törmättiin karhun raatelemaan poronraatoon, otettiin hiukan takaisinpäin, varmuuden vuoksi, jos nalle vaikka vielä vahtisi saalistaan. Paikka oli jotenkin erikoinen, ei kuulunut lintujen ääniä lainkaan, hiukan oli sellainen tunne, että meidän ei pitäisi olla siellä. Mutta siihen jäätiin ja nukuttiin yllättävän hyvin ja pitkään. Aamukahvit keitettiin lammen vedestä, vaikka siinä vilisi pieniä mustia, jotain, mitä lienee.. pienempiä kuin kahvinporot, ei niitä valmiissa kahvissa erottanut. Meillä ei onneksi ole koskaan ollut mitään harmia juomavesien suhteen, vaikka hörpin vettä milloin mistäkin. Toisenlaisiakin tarinoita tiedän olevan. Mutta ne ongelmat taitaa johtua paljon käytettyjen kämppien läheisyydestä ja todella huonosta tuurista, raato yläjuoksulla tms.
Outo hiljainen tunnelma oli täällä
Seuraavana aamuna kohti Vaskojoen latvoja. Joesta päästiin yli helposti, vettä hiukan polven yläpuolelle. Kotaojasta päästiin yli kengillä. Sankivaaralla piti olla muka tarkkana, että ei mennä liikaa kaakkoon, ja ohi Postijoenlatvan kämpästä. Mutta sitä mentiin taas joutuisampaa kuin oli luultu. Mutta pääsihän sitä takaisin. Jokunen jänkäkin oli matkan varrella, mutta niihin suhtaudutaan jo huumorilla, yli vaan että heilahtaa, ja maittava lounas päälle. Olin jostain lukenut, että kämppää on jotenkin hankala huomata, no, meille se näkyi loistavasti vastarannan puolelta.
Upea puuvanhus
Vaskojoki ylitettiin täältä ekaa kertaa, hmm, jos latvavedet on jo näin komeat, niin mitä on alempana ?
Mukava oli majoittua välillä kämppäänkin, kunhan vaan ei tule muita. Ainoa vieras kämpällä oli kotka joka jätti puuliiterin edustalle komean sulan ikään kuin lahjaksi. Kämpällä oli kätevä pestä haisevat alusvaatteet ja paistaa kaasuliedellä lättyjä. Lättyhimo oli oikeastaan se syy miksi haluttiin kämpälle. Kämppäkirjan mukaan täällä ei ole ruuhkaa vielä, eikä oikeastaan muulloinkaan. Joku sentään oli edellisenä päivänä yöpynyt matkalla Vaskolompololle.
Sankivaaralla
Postijoenlatvan kämppä
Tänään oli ilmassa jo selkeää lämpötilan nousua, vaatetta piti vähentää, vettä piti saada enemmän ja itikoita alkoi pyöriä hikisen kulkijan ympärillä heti kun pysähtyi tauolle. Offit piti ottaa käyttöön, harmi, niiden haju on pahempi kuin terveen hien haju. Mutta kun hetken oli ollut paikallaan, itikat hävisivät, eivätkä ne oikeastaan käyneet kiinni, pyörivät vain ikävästi kasvojen ympärillä. Joko offi tehosi viiveellä, tai itikat eivät olleen verenhimoisia.
Aamulla kuvittelimme kämpän nurkalta lähtevän polun sinne suuntaan johon mekin olimme menossa, kohti Lemmenjoen varsinaisia tuntureita. Mutta ei polkuja, ihmeellistä. Siispä ihan omia polkuja kohti Martin Iiskon paloa. Karhu-Korhosen kirjasto haluttiin nähdä tällä reissulla. Siispä suunta länteen, isommat suot kiertäen kohti Vasarovaa. Matkalla jälleen pari suon ja joen ylitystä ennen Vasarovan ylitystä.
Vasarovan päältä näkyivät jo kaivuut ja kullankaivajien kämppiä siellä täällä. Vasarovan päältä laskeuduimme Kaarreojalle. Kaivurissa mies ei meitä noteerannut, mutta iso vaalea koira tuli kohti haukahdellen. Hetken se tuli kohti, sitten näki pusikossa jotain kiinnostavampaa. Ojan varressa näkyi joku vaskaavan, rohkaistiin mielemme ja käytiin jutulle. Mukava nainen otti meidät ystävällisesti vastaan ja antoi ohjeita Martin Iiskon palolle johtavasta tiestä. Olishan se helppoa jos olisi vain yksi tie, mutta kun niitä risteili joka suuntaan, voi rähmä ! Tämä oli kyllä reissun pahimpia paikkoja. Mutta kun hylkäsi tiet ja lähti kartan mukaan kohti ylämaita, oli taas helppoa kulkea. Martin Iiskon palolle päästiin vihdoin. Ruokatauko pidettiin tönön seinustalla tuulen suojassa. Kämppä oli pienempi kuin olin kuvitellut, hyllyillä oli kirjoja ja tieteen kuvalehden vuosikertoja.
Karhu-Korhosen kirjasto Martin Iiskon palolla
Kirjaston valikoimaa
Kaukana siintäviä tuntureita
Illaksi oli tarkoitus mennä Morgamojan kämpälle Petronellan kukkulan yli kulkevaa polkua pitkin. Kullankaivajan ohjeen mukaan laskeuduimme alas kunnes tuli polkutie vastaan. Suunta oli täysin järjen vastainen karttaan verrattuna. Lähdettiin kuitenkin kulkemaan tietä pitkin. Tie vei johonkin puron varteen jossa vierivieressä kullankaivuita ja kömmänöitä. Yksi oli tosi viehättävä vanha kammi. Täällä sokkeloissa sitten eksyttiin. Kuljettiin yhtä polkua kunnes oli pakko todeta, että väärä suunta. Eikun takaisin ja toista polkua toiselle kurulle. Väsyneenä pitkän päivän iltana jyrkällä rinteellä alkoi tunnelmat olla jo aika masentavat. Telttaa tänne ei saa pystytettyä, joten pakko vaan jatkaa. Vähän ennen yhtä kämppää tuli koira vastaan, se oli kullankaivajan vahti, saksan paimenkoira. Onneksi isäntä tuli pihamaalle ja komensi koiran rauhoittumaan. Mukava isäntä opasti meitä oikealle reitille. Mutta totesi kuitenkin meidät liian väsyneiksi, ja tarjosi mahdollisuutta yöpyä siinä jo ohittamassamme hienossa vanhassa kammissa. Vau, tämä oli enemmän kuin puoli kiloa voita ! Kammi oli yllättävän tilava, pieni kamina lämmitti ja kuivasi pitkään tyhjillään olleen kämpän nopeasti. Olipa hienoa tutustua tähän kullankaivajan vanhaan asumukseen. Kiitos Merenluodon kammin emännälle, isäntä on jo kuulemma poistunut toisille kultamaille.
Lisäsiipi on tehty jälkeenpäin
Näillä työkaluilla on kaivettu kauan sitten, odottaen sitä hippujen hippua, isomusta.
Mesimarja
Aamulla meidät kammiin päästänyt kaivaja tuli vielä tervehtimään, jutusteliin hyvän aikaa, mihinkäs meillä kiirus, ja hänellä tuntui olevan paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Kohdalle puuskutti myös Puskuojalle matkalla ollut kaivaja. Ohjeet takaisin paluureitille oli selvitetty, joten päästiin taas matkaan levänneinä ja hyvillä mielin. Tunnistettiin polut ja tallustettiin takaisin päin kohti Martin Iiskon palon reunoja. Mutta mutta, polkutie veti, veti ja veti. Oltiin suunniteltu suorivamme suoraan kohti poroaitaa ja siitä Aitavaaralle. Kokoajan oli kummallinen epäilys, että näiköhän tämä polku vie oikeaan suuntaan. Tultiin poroaidalle, kuten pitikin. Siitä vasemmalle aidan vierustaa pitkin tuntui kelpo suunnitelmalta. Mutta sitten tuli syvä rotko vastaan, voi ei , ei täällä pitäisi olla tällasta ! Laskeuduttiin järkyttävän jyrkkää rinnettä alas rotkon pohjalla kulkevan joen varteen. Saatiin sentään raikasta vettä juotavaksi ja pullot täyteen. Edessä oli nimittäin seinäjyrkkä rinne noustavaksi, ja pitkä kuin mikä ! Sydän hakkasi kuin viimeistä päivää kun nelivedolla noustiin ylös. Kun vihdoin päästiin ylös, oli pakko todeta, ollaan me hulluja. Aitavaaraankin sitten löydettiin, mutta turhan hankalan kautta. Jälkeenpäin tajusin, että olimme olleet siellä edellisen päivän suunnitellulla polulla Petronellan kukkuloilla, kävimme siis todella lähellä Morgamojan kämppää. Ylitimme Heikkilänojan pahimmasta mahdollisesta paikasta, hyvä me !
Aitavaaralla
Uteliaita
Kaivuri ei oikein istu tähän maisemaan
Latnjoaivi vasemmalla, sinne huomenna
Sielikko kukkii
Matka- ja elämänkumppani
Nyt oltiin kuitenkin avarilla kultamailla, kaivuun jäljet näkyivät kauas, mökkejä siellä täällä. Yritimme kiertää ne mahdollisimman kaukaa, suunta oli jäkäläpää. Isohko porotokkakin ilmestyi meitä ihmettelemään. Upeat oli näkymät Jäkäläpäältä reilun viikon takaisille kulkumaille, Stuorrabogoaiville ja Lauravaaroille. Maarestunturitkin näkyivät kaukana koillisessa. Jäkäläpäältä laskeuduttiin alas puron varrelle yöksi. Ihana pehmeä varvikkopeti odotti yksinäisen männyn juurella. Karhun jätöksiäkin oli taas, mutta onneksi viime vuotisia marjakakkoja. Olimme taas illallisen jälkeen valmiita untenmaille. Mutta voi kiessus, se mänty, jonka juurella telttamme oli, oli myös kuukkeliparven yöllinen riekkumapuu. Olisi pitänyt nousta ylös ja mennä ulos kameran kanssa, varmasti olisivat lähteneet pois. Mutta kun laiskotti, niin sain kärvistellä hereillä yön syvimmät tunnit kuunnellen kuukkelikakaroiden kinastelua.
Tuonne huomenna, mutta nyt illaksi alemmaksi puron lähettyville.
Täällä ei olisi tarvittu edes alustoja, niin ihanan pehmeä oli maasto.
Taidetta leirissä
Seuraavaksi noustaan Latnjoaiville. Rinne on jyrkkää, mutta kaunista valoisaa männikköä. Kuljemme pikkuhiljaa pysähdellen ylöspäin. Yhtäkkiä törmäämme outoon paikkaan, kivikasaan on pystytetty jokin muistomerkki, kynttilöitä on tuotu juurelle. Lähellä on vanhat laavunruoteet vielä pystyssä. Ilmeisesti tällä paikalla on menehtynyt kullankaivaja tai joku erämies. Pidämme hiljaisen hetken, toivottavasti tämä on ollut hänelle mieluinen paikka lähteä.
Tunteeko kukaan tämän muistomerkin tarinaa ?
Aurinko paistaa, kuvailen tunturien kaunottaria, vuokkoja, uuvanoita sielikoita, noita karujen ylämaiden pieniä ihmeitä. Kaksi poroa tulee meitä ihmettelemään, asettuvat mukavasti maisemaa vasten kuvattavaksi, ja laukkovat sitten omille teilleen.
Uuvanat maisemassa
Tunturin huippu on kivikkkoa, mutta ei kovin pahaa kuljettavaa. Näkkileipäbrunssi huippuravintolassa, ei hassumpaa. Vietämme pitkästi aikaa vain pyörimällä ympäri maisemaa ihaillen. Täällä saamme myös vihdoin puhelinyhteyden, on aika lähettää juhannustoivotukset kotiin ja ystäville. Mielessä pyörii jo juhannussaunan mahdollisuus Vaskojoen kämpällä. Siis jos sinne varaustupaan tulee joku ystävällinen vaeltaja joka päästäisi myös meidät saunaan. No, siihen ei voi luottaa, vain toivoa. Latnjoaivilta laskeudutaan alas rinteelle lounaalle. Samalla yritän silmäillä edessä olevaa maisemaa. Pitäisi päästä suht kuivia maastoja pitkin kämpälle. Toisinaan olen ymmälläni kuinka tarkkaan suunnistan oikeaan paikkaan, kuten nytkin, osuimme kämpälle johtavalle polulle pari km ennen kämppää. Joen yli oli tehty puunrungoista silta, poroaidassa oikea portti, kyllä on helppoa elämää :)
Vielä elää toivo juhannussaunasta
Kämppä on Vaskojoen, ja siihen laskevan Latnjojohkan risteyksessä, mäen päällä männikössä. Kämpällä ei ole ketään, keitellään iltapäiväkahvit ja lueskellaan kämppäkirjaa. Istumme rappusilla nauttimassa juhannusaaton rauhasta. Samalla pieni toive sydämissä, jospa varaustuvalle tulisi joku. Kolme miestä saapuukin polkua myöden kämpälle. Saksalaisia, ei varaustupaan avaimia. Ei siis juhannussaunaa. Pystytämme teltan lähistölle ja saamme olla rauhassa, kämppään majoittuneet saksalaiset eivät meitä häiritse vaikka istuvat tulilla saunan edustalla. Illalla käymme tutustumassa Vaskojokeen. Olemme päättäneet mennä yli tästä, koska alempana ei ole enää mitään mahdollisuutta ylittää jokea ennen Koskenniskan siltaa parin päivämatkan päässä. Kuljemme edestakaisin joen vartta, aika pahalta näyttää. Otan yhteyttä Mariaan, ja saan tiedon, että kivikon kohdalta on ainakin syksyllä päässyt yli. Ilta menee karttaa tutkiessa, josko sittenkin etsisimme ylempää turvallisemman ylityspaikan, ja lähestyisimme Angelia eri suunnalta kuin nyt oli aikomus. Jännitys tulevasta ylityksestä piti hereillä, miestä piti hereillä viereisen joen kohina.
Veden voimaa
Olenhan minä jokia ylittänyt, syviäkin, mutta näin kova virtaus ja isot liukkaat kivet pohjalla arveluttivat. Aamulla kuitenkin rohkeasti jokivarteen. Mies olisi ottanut rannalta kepit tueksi, mutta pidin pääni, sauvoilla mennään. Hyvä niin, sillä veden paine pahimmassa paikassa painoi sauvojakin niin rajusti, ettei sauvaa meinannut saada painettua pohjaan. Alku oli vielä helpohkoa kun vaan oli tarkkana, mutta lähellä vastarantaa olikin syvänne johon kaikki paine kohdistui. Vesi huuhteli takapuolta ja polvet tärisi kylmässä vedessä, veden paine oli kova. Pakko oli vaan pitää kroppa vastavirtaa vasten ja mennä, toivoa että mies perässä pääsee turvallisesti myös yli. Mutta olihan mieletön tunne kun jalka tavoitti matalan veden ja maan. Kun istuttiin kaatuneen kelon rungolla kuivaamassa itseämme, totesimme jälleen, ollaanko me ihan hulluja. Maasto joen tällä puolella oli hienoa avaraa männikköä, kaatuneita keloja, kaunista. Ja polku. Nyt oli varmaa, että polku kulkee joen vartta kohti metsäautotien päätä. Sinne oli meidänkin aikomus päästä.
Aina niin kauniin keltaisina kukkivat kullerot
Lisää keltaista, mikä lienee rätvänä
Siniyökönlehti ja ruohokanukka
Tauko rantakivillä, rinkatkin saavat huilata
Olimme jälleen karhujen mailla, jätöksiä oli polun varrella tämän tämän. Välillä polku hävisi meidän jalkojen alta, jahas, ollaan taas jossain suon reunalla, pakko vilkaista karttaa ja todeta, että pitää palata takaisin, olemme ajautuneet jokivarresta liian kauas. Toisen kerran eksymme kun alamme seurata puihin merkittyjä valkoisia pilkkuja. Höh, olivat kansallispuiston rajamerkkejä. Taas pätkä takaisinpäin polulle. Kutusuvannossa uiskenteli jouhtenpari, ensimmäiset jotka tällä reissulla nähtiin. Yritin lähestyä suvantoa kameran kanssa, mutta jouhtenet lipuivat kauemmaksi ulottumattomiin. Mutta olipa kaunis näky iltapäivän auringossa.
Tämän helpompaa ei kulkumaasto voi olla
Männyllä outo tapa kasvattaa oksia. Pinkki kaunotar
Vaskojoki tulee...
ja tuonne Vaskojoki menee, kohti Paataria
Viimeinen typeryys olikin sitten muutama sata metriä ennen metsätien päätä. Joenmutkassa polku ylitti suon ja jokeen laskevia pieniä mutta syviä puroja. Aivan järkyttävä vitikko, ryssänpäiden välissä oli syviä mustia rutakuoppia. Onneksi putosin vain yhteen sellaiseen. Mutta melkoisen ähkinän jälkeen oltiin toisella puolella. Pidettiin ruokatauko ennen tielle nousua. Nyt oli jo haikea mieli reissun loppumisesta, enää pitkä tie lampsia kylälle ja poroerotukselle autolle. Tie on rankkaa kuljettavaa vaikka rinkka on jo kevyt ja kunto noussut. Vauhti on liian kova, tie on kova. Kun päästään Angeliin johtavalle tielle, alkaa sataa. Vaihdoimme laiskuuksissamme vain sadetakin päälle, joten housut olivat pian likomärät. Lähellä poroerotuspaikkaa tulee auto vastaan, nuori pariskunta pysähtyy meitä ihmettelemään, tarjoavat omaa mökkisaunaansa kun tiedustelen vuokramökin mahdollisuutta Angelin kylältä. Hetken sauna tuntuukin houkuttelevalta, otamme osoitteen talteen. Mutta kun olemme päässeet autoon suojaan ja kuivat vaatteet päälle, järki alkaa toimia. Meidän on löydettävä vuokramökki, eihän meille pelkkä sauna auta mitään. Vaikka on juhannuspäivän ilta jo pitkällä, muistan Karigasniemen tutun majapaikan, Napaketun. Soitto isännälle ja siellä odottaa meitä tuttu mökki Tenon rannalla. Kylän ravintola ei houkuta, vaan lämmitämme saunan, ja syömme retkieväitä mökissä. Vettä sataa edelleen, olipa meillä loistava ajoitus reissun suhteen. Melkein kaksi viikkoa aurinkoa, lukuun ottamatta yhtä sateista lepopäivää. Ja pari kertaa pientä ripsimistä, joka ei menoa haittaa. Seuraavana päivänä päätämme kuitenkin poiketa baariin katsomaan, josko sieltä saisi ruokaa. Ja kyllä sai, aivan mahtavan hyvää ! Nieriä suli suussa, vähältä piti, ettei nuoltu lautasiamme. Paikka on mielenkiintoinen yhdistelmä keskaribaaria, kahvilaa, ravintolaa ja karaokediskoa :) Käyn lähteissä vielä keittiön luukulla huikkasemassa kiitokset kokille. Tätä paikkaa kehtaa suositella muillekin. Päätetään tehdä pieni kierros Norjan puolelle. Karasjokea ylös ja takaisin Tenolle. Tenon vartta kohti Utsjokea. Vettä sataa edelleen, mutta haaveissa on palautumispatikointia Saariselällä. Utsjoen kirkkotuvilla pidämme taukoa, nyt pääsemme tutustumaan tupiin myös sisältä.
Mantojärven kirkkotuvat Utsjoen kirkolla
Kelit kävivät todella ikäviksi, vettä kylmää ja tuulta. Olipa hyvä aika palata etelään piharemppojen pariin. Ikävä tunturiin takaisin on kova, mutta tätä se on, elämä. Arkea ja pieniä juhlan hetkiä tuntureilla. Seuraavaa reissua jo suunnitellaan, Muotka, Paistunturit, Kaldoaivi, avarat tunturimaastot joka tapauksessa.
Reissusta jäi hyvät fiilikset, saatiin olla suurimmaksi osaksi aivan kahdestaan, erämaan puolella ei nähty ketään. Mitään haavereita ei sattunut, ja kahvi riitti koko reissulle, siinä tärkeimmät.
Näihin maisemiin, tunnelmiin ja muistoihin, kiitos kun jaksoit kulkea mukana.