Olemme jo monella reissulla harmitelleet kun Pielpajärven erämaakirkko on jäänyt käymättä. Mutta nyt sinne vihdoin päästään, aikaa on mukavasti. Varmistan vielä parkkipaikalla Marialta, että polku on lenkkarikelpoinen. Hiukan evästä reppuun ja menoksi. Huvittaa parkkipaikalla olevat opasteet. Suomeksi matkaa on 4,5km, ja ulkomaan turisteille varmuuden vuoksi 5km, ettei tule pettymyksiä kun matka kestää.
Polku on kivinen ja kulunut, mutta ilman rinkkaa ja lenkkareissa suorastaan liidämme kohti erämaan keskellä odottavaa ihmetystä. Matkaan kuluu 1,5h. Kentälle tullessa on ensimmäisenä pieni viehättävä mökki. Kurkkaan sisään, sisällä nuori mies pakkailee reppuaan. Ajateltiin tulla evästelemään...nuorimies katsoo hiukan kummastellen, jolloin hoksaan kysyä...onhan tämä yleinen taukotupa? vai varaustupako sittenkin? no juu, näin oli. Pyytelin anteeksi ja hän ohjasi seuraavalle avoimelle tuvalle. Ensin kuitenkin tutustuminen itse Pielpajärven erämaakirkkoon. Alueella on pystyssä vielä pari vanhaa rakennusta, heinälatoja jne, mutta paljon on ehtinyt jo kadota maisemasta.
Kirkko on kauniissa koivikossa aidan takana.
Sisällä oli rauhallista, kaunista, väreinä vain luonnon omia värejä.
Mitähän ovat ihmiset ajatelleet vuosien saatossa kun ovat ikkunasta ulos katselleet, toiveita, haaveita, suruja ja riemun aiheita.
Ja tokihan kukkiakin kuvasin, tässä Kullerot heiluvat kesätuulessa.
Pakko laittaa tämä uusi keittokatoskuva näin pienellä. Hienohan se on, mutta tässä ympäristössä????
Päivätuvalla oli avotakka, kaasukeitin ja puhdas pannu. Yöyminen onnistuu vain seurakunnan luvalla. Tupa oli avara ja ihan nätti. Söimme eväät ja lähdimme pois, alkoi jo tulla muita ihmisiä, saksalaisia turisteja jne. Paluumatkalla maltettiin jo hiukan katsella ja pysähdellä.
Kelovanhus uimassa.
Sukat makkaralla?
Olipa hienoa kun vihdoin päästiin käymään Pielpajärvellä, kyllä kannatti. Nyt pitäisi vielä ehtiä Saariselälle että saadaan huone pariksi päiväksi, eilen oli ollut koko hotelli täynnä. Olisi ollut tietty fiksua varata huone, mutta pitäähän sitä jotain jännitystä elämässä olla.
Hotellihuone saadaan ja päästään heti saunaan ja uimaan. Ja vielä riittää eväitäkin, joten huoneessa keitämme kahvit ja syömme loput voikot. Hotellin aamiainen on tietenkin runsas ja häpeilemättä tankkaamme kaikkea mahdollista. Seurauksena täydellinen ähky. Ja nytkö sitten ulos lenkille, juu, ylös Kaunispäälle ! Jälleen saunaan ja uimaan. Illallinen ravintolassa, jälkkäri vie lopunkin tajun, nukkumaan. Seuraavana päivänä taas lenkille, nyt Laanilaan savottakahville. Harmi kun Jokkepoika sattui olemaan tunturissa, olisi ollut mukava turista naamakkain. Huomenna kohti etelää, ei auta itku ei parku, Tapsalla loppuu loma.
Tässä sitä tuntee pienuutensa ja nuoruutensa, puu oli lähes 600 vuotta vanha ! Olemme vain ohikiitävä hetki puun elämän varrella.
Toivottavasti nautit retkestä kanssamme. Olen hiukan laiska pitämään kirjaa paikoista ja ajoista, tärkeintä on olla tunturissa, nähdä ja tuntea.